Panic.

Arvatkaas mitä ! Tässä alkaa pikku hiljaa iskemään pienoinen paniikki, koska joka päivä tajuan, että aikani täällä Mexicossa hupenee todella vauhdikkaasti. Maanataina lähtöpäivääni oli tasan 12 viikkoa. Sehän ei ole siis yhtikäs mitään !! Kauheasti olisi viellä tekemistä, nähtävää ja ihmeteltävää, mutta jotenkin tuntuu, ettei kaikkea millään ehdi. Kamalaa.

Tässä vaiheessa sen huomaa, miten loistavasti tänne olen kotiutunut. Minulla on kaksi rakastavaa perhettä ja paljon ihania ystäviä, joihin olen kiintynyt täysin. Ihan pian heille pitäisi sanoa hyvästit ja nyt koko asian ajatteleminen saa ihokarvani pystyyn ja suun mutrulle. Välillä jopa kyyneleet kirveltävät silmiä. Nyt tulee mietittyä, että miksi koskaan itkin Suomessa tai täällä ensimmäisten kuukausien aikana, kun ajattelin, että joudun olemaan vuoden erossa kaikista rakkaimmistani. Tiesinhän koko ajan, että joudun palaamaan Suomeen ja näen taas kaikki.

Sitä ei pysty kukaan muu, kuin vaihto-oppilas tms. Ymmärtämään, miltä tuntuu, kun joudut hyvästelemään kaikki, joiden kanssa olet tottunut elämään ja joita rakastat. Aluksi olo tuntuu aivan kamalalta ja siltä, ettei asiasta voi selvitä, mistään ei tule mitään. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun rupeaa tutustumaan uusiin ihmisiin ja ensimmäisen kerran huomaa, että on saanut uusia tuttuja, kavereita, jopa ystäviä, fiilis on mitä mahtavin !

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin unohtanut ystäväni ja perheeni Suomessa, ehei. He ovat edelleen syvällä mielessäni ja sydämessäni. Nyt sieltä ovat kuitenkin saaneet paikkansa myös monet muut upeat ihmiset, joille joudun pian sanomaan hyvästit. Tämä tieto pelottaa, stressaa ja satuttaa. Varmaa on, että tulen tänne palaamaan jonakin päivänä ja varmasti myös tuttuja täältä tulee Suomeen vierailemaan. Kuitenkin, kun tarkkaa tietoa asiasta ei ole, tuntuu siltä, että minut jollain tavalla "pakotetaan" eroon heistä, ihmisistä, joista on näinkin lyhyessä ajassa tullut minulle todella, todella tärkeitä.

Olen silti onnellinen ja älyttömän kiitollinen siitä, että olen saanut tämän mahdollisuuden tulla tänne, lähes toiselle puolelle maapalloa viettämään vuoden. Olen saanut tutustua uuteen kulttuuriin, elämäntapaan, ihmisiin ja oppinut uuden kielen. Upeaa, eikö ?

Aikaa on nyt siis viellä parisen kuukautta ja kaksikymmentä jotakin päivää. Alitajuntaisesti lasken päiviä koko ajan, vaikka haluaisinkin olla miettimättä sitä ja vain nauttia joka ikisestä hetkestä. Ja nautinhan minä ! Parin viikon päästä meillä on viikon loma, jolloin aion viettää paljon aikaa kavereitteni kanssa. Siitä taas viikon päästä lähdemme noin 40 muun vaihto-oppilaan kanssa parin viikon reissulle. Matkasta tulee varmasti upea. Samaan aikaan myös äitini tulee vierailemaan tänne, ja hän tulee näkemään hiukan, millaista elämäni täällä onkaan. Sitäkin odotan innolla ! Paljon suunnitelmia siis viellä tälle loppu ajalle, ja aion ottaa kaiken ilon irti ! Sitten voi hyvillä mielin palata Suomeen, kun mukanani on valtava määrä upeita muistoja, joita en varmasti tule koskaan unohtamaan.

Se siitä paasauksesta. Nyt yritän taas hiukan rentoutua ja olla miettimättä pääni puhki kaikkia näitä asioita. Muuten rupean taas vollottamaan..

Ai niin, söin tänään vaniljajäätelöä suklaakastikkeella, se näytti tältä:


Adios !

Edit: Huom ! No Fashion Victims:ssä meneillään upea arvonta. Älkää vaan siis osallistuko, jotta minä voitan !! ;)